Uutta Nokian lukiossa: Rentola-toiminta

18.9.2018

Rentola on lukion opiskelijoiden ja henkilökunnan jokaviikkoinen levähdys- ja rentoutuspaikka. Rentolan tarkoituksena on mahdollistaa jokaiselle lukio-opiskelijalle ja lukion henkilökunnan jäsenelle viikoittainen pysähtyminen ja levähdyshetki arjen töiden keskellä. Rentola-toiminta on ohjattua ja perustuu erilaisten rentoutusmenetelmien harjoittelulle ja niiden käytölle.  Toiminnan tarkoituksena on arjen levähdyshetken lisäksi opetella ja löytää itselle sopivia rentoutumisen keinoja. Toiminnan tavoitteena on, että opiskelijat saisivat käyttöönsä erilaisia rentoutuskeinoja omaan arkeensa ja oppisivat lisäeväitä arjen stressinhallintaan. Toiminnalla pyritään lisäämään opiskelijoiden tietoisuutta omista voimavaroista ja jaksamisesta. Yhteisöllisen tason tavoitteena on lisätä lukio-opiskelijoiden ja henkilökunnan yhdessä tekemistä luomalla viikoittaisesta rentoutushetkestä yhteisen ja tärkeän osan viikon kulkua.  Lisäksi tavoitteena on tuoda opiskeluhuoltopalvelut opiskelijoita lähemmäksi ja helpommin tavoitettavaksi. Rentolan toiminnasta vastaa lukion kuraattori.

Rentola keskiviikkoisin ruokavälitunnilla parakkirakennuksessa. Tule mukaan rentoutumaan!

« Takaisin